tiistai 9. toukokuuta 2017

Viskisieppona metsän keskellä

Uisge on siitä mukava aine että se ajaa välillä metsään. En nyt tarkoita aineen väärin käyttöä tässä tilanteessa, vaan mukavaa yhdessä oloa metsän keskellä, pientä purtavaa ja tietysti tisleitä jos minkälaisia.

Näin kävi meillekin viime sunnuntaina, että metsään mentiin ja toiset pääsivät sieltä ajoissa pois, toiset vähän myöhemmin, eikä kukaan ilmeisesti ole sinne jäänyt.

Suomalaisen metsän siimeksessä viski avautuu aivan eri tavalla kuin ravintolassa. Maut ja tuoksut tuntuvat voimakkaammin ja erottaa sellaisia pieniä eroja tisleissä, joita ei muuten välttämättä huomaisi lainkaan. Tosin silläkin on vaikutusta että voi olla "hiukan" rennommin, ei tarvitse pelätä vieraiden ihmisten tuijotusta tai sitä että ravintolan tarjoilija pyörittelee päätään ja huokailee Sieppoparven väittelyä siitä on maussa nahkaa vai pahkaa.

Metsän ajatellaan olevan suomalaisille pyhä paikka, paikka jossa on käyty uhraamassa, pyytämässä apua perheelle tai suvulle, viety jälkikasvu esiteltäväksi tai nimettäväksi metsän Tapion eteen. Metsää on myös pelätty, siellä asuvien peikkojen, haltioiden ja tonttujen vuoksi.

Metsä on edelleen, ainakin minulle, sellainen paikka. On uskomaton tunne istua hiljaa aloillaan kuusen juurella, kuunnella ääniä (tai välillä sitä äänettömyyttä), puiden havinaa, lintujen laulua ja sitä kun palokärki päräyttää soinnin kelon kupeesta. Tuntee oman pienuutensa luonnon keskellä ja samalla ehkä ymmärtää kuinka ainutlaatuinen koskematon suomalainen metsämaisema voi olla. Ja siinä samalla aukaisee hiljalleen reppunsa, kaivaa pullon hyvää saaristolaisuisgea tai miksei jotain muuta, mistä itse kukin pitää. Maistaa, hengittää, tuntee elävänsä. Eikä välttämättä edes pieni sade haittaa yhtään.

Ja kun siihen hetkeen pääsee sisälle, niin kaikki muu tavallaan menettää merkityksensä. Sitä voi törmätä tonttuun tai pariin (minä törmäsin sunnuntaina, istui kuusen alla viskilasi kädessä, hämmentävää....) tai sitten ei tapaa ketään. Eikä sekään haittaa, pääasia on siinä että oma pää saa luvan rentoutua, poissa kaikesta kiireestä ja huolista, ne saavat luvan odottaa kotona tai töissä.

Suosittelen kaikille pientä metsäretkeilyä, on sitten uisgea mukana tai ei, mutta se auttaa kummasti arjen jaksamisessa. Eihän sitä tiedä vaikka siellä tulisi sieppo vastaan, siltä voi aina kysyä neuvoa..... Sieppo vastaa aina, loppu jää kysyjän arvioitavaksi mitä tuli kysyttyä.


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Siepot Skotlannissa 2017

Tällä hetkellä kolmi henkinen Sieppo parvi (Mika, Ari ja Timo) lentelee Skotlannissa maistellen elämän vettä ja ehkä jotain muutakin. 
Tälläisessä ympäristössä parvi tekee matkaa (kuvat aikaisemmilta reissuilta).








sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

St Partick's day 2017

Siepot viettivät St Patrickin päivää tastingin ja perustamiskirjan "naulaamisella" Bar Dom'n tiloissa.



 Paikalla olleet perustajajäsenet!



Kuvat Mape

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Siitä irlantilaisesta tavasta vielä

Kirjoitin aiemmin kuinka mielestäni irlantilainen tapa aloittaa mallastisleen eli uisge beathen nautiskelu olisi hyvä tapa.
No, nyt olisi mahdollisuus kokeilun aloittamiseen, nimittäin ensi sunnuntaina 19.3. klo. 15.00 alkaen maistellaan irlantilaisia tuotteita Bar Dom'ssa, osoitteessa Porrassalmenkatu 18, Mikkeli.

Paikalla on henkilöitä jotka mielellään kertovat kaikkea maan ja taivaan väliltä (asiaan liittyen siis) ja joilta voi kysyä mieltä askarruttavia asioita. Osalla saattaa olla kiltti päällä, eli siis tuo peri skotlantilainen asuste.

Joten tulkaa käymään, hankkimaan mielikuvia......

Näemme siellä.... ;)

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Viskinmaistelun aloittamisen vaikeus ja helppous

Sitä kuulee välillä ihmisten miettivän, että mistä ihmeestä aloittaisi viskinmaistelun? Ollaan hiukan hämillään eikä tiedä keneltä kysyisi tai pelätään mitä tuo toinen mahdollisesti vastaa, jos vastaa ollenkaan. Tai sitten vain viskien ylenpalttinen määrä on niin hämäävä ettei osaa valita sitä ensimmäistä mistä alkaa vihdoin kirjoittaa muistiinpanoja. Koska se ensimmäinen on itseasiassa hyvin tärkeä.

Se on tärkeä siksi että siihen tulee myöhemmin palattua tai siihen tulee myöhemmin verrattua muita jälkeenpäin maisteltuja. Se on tärkeä siksi että siitä saattaa jäädä makunystyröihin se kirkas mielikuva mitä viskin tulisi olla. Puhun nyt tietenkin single malt -tuotteista.
Se on tärkeää siksi, koska jos kokemus on epämukava, huono tai muuten vain ala-arvoinen, saattaa aloitteleva viskinmaistaja päättää maistelunsa siihen ensimmäiseen.

Muistan aikoinaan erään paikallisen ravitsemusliikkeen jossa oli tarjolla erästä Islay'n saaren pullotetta, sitä kymmenvuotiasta. Itse pidin sen mausta ja suuntuntumasta ja ajattelin tarjota sitä myös ystävälleni, joka ei ollut tuotetta vielä maistanut. Hän ei ollut juurikaan maistellut viskejä, ja siinä minä tein virheen. Hän ei pitänyt siitä, ollenkaan.
Aiheutin hänelle sen mitä ei pitänyt, siis hän alkoi ajatella kaikkien single malt -viskien olevan samanlaisia. Vielä tänäkin päivänä hän muistaa muistuttaa minua siitä, toki nauttii hyvistä viskeistä nykyään, mutta hänelle jäi silti takaraivoon lievä "pelko" Islay'n tuotteita kohtaan, ja minä olen siihen syyllinen, tavallaan.

Mistä siis kannattaa aloittaa viskimaistelu? Puritaanisesti ajatellen jostain kevyestä Speyside -pullotteesta, jossa kukat ja hedelmät ovat sopusoinnussa, joka ei räjäytä kitalakea ja suuta (siis ei tynnyrivahvuinen) ja joka jättää suuhun miellyttävän loppumaun.

Vaiko sitten, irlantilaisesta? Minä tiedän teidän ajattelevan nyt, että kirjoittaja on nautiskellut liikaa uisgea. En ole, vaan minun mielipiteeni vain on että kun aloittaa single malt -viskien maistelun, niin se kannattaa aloittaa vihreän saaren single malt -viskeistä.

Kysymys kuuluu tietenkin miksi? Siinä minun nyt täytyy hiukan selventää tätä ajatuskulkua.
Pääsääntöisesti irlantilainen viski tislataan kolme kertaa, joka aiheuttaa (lievästi sanoen) keveitä, leppoisia ja hyvin helposti juotavia tuotteita. Niitä on siis helppo lähestyä koska niiden perimmäinen "vaikeusaste" on tavallaan hyvin helppo. Ja tässä on mielestäni pieni täky aloittelijalle, ne ovat helppoja ja nopeita juotavia, mutta että niistä löytäisi makuja vaatii keskittymistä ja makuaistin kehittymistä. Ja mikä parasta ne eivät ainakaan säikäytä aloittelevaa viskinmaistajaa.

Olemme useamman kerran kokouksissamme käsitelleet tätä aihetta, siis mistä aloittaa ja yleensä päädytty seuraaviin kriteereihin; kevyt, helposti lähestyttävä, ei tynnyrivahvuinen, suuntuntuma helppo mutta silti sellainen että syntyy selkeitä mielikuvia ( ja monien mielestä ei irlantilainen).
Tämä viimeinen on mielestäni se tärkein, viskin tulee synnyttää mielikuvia, herättää ajatuksia. Olkoon ne ajatukset sitten vaikka lohikäärmeitä ja ritareita tai kukkaketoja ja prinsessoja. Viski joka saa ajattelemaan, runoilemaan on aina uudelleen maistamisen arvoinen.

Eli mistä aloittaa, no vaikka irlantilaisesta tai sitten ei. Aloittamisen vaikeus itseasiassa johtaa siihen että myös lopettaminen on vaikeaa, uskokoon ken haluaa. Kunhan löytää sen mielikuvan jostain syvältä sisältään.

Minä palaan aina maistamaan, lähes joka kerta kun sitä hyllyssä on, erään Skye'n saarella sijaitsevan tislaamon tuotteita. Se ei ollut minun ensimmäinen viskini aikoinaan, mutta aika lähellä sitä. Ja se tisle tuottaa minulle edelleen mielikuvia, joskus hyvin harmaita, joskus sinisiä taivaita, suolaista merta, kivisiä rantoja, purjelaivoja. Ja kun sitä riittävän monta kertaa maistaa niin kyllä sieltä vastaan tulee pari lohikäärmettä ja ritari pelastamassa prinsessaa.

Ja kun siihen pääsee niin loppu onkin helppoa.....

maanantai 23. tammikuuta 2017

Viskillinen elämäntapa

Olen aina suunnattoman hämmästynyt siitä, kuinka paljon maailmassa onkaan erilaisia viski tisleitä. On ne sitten puhtaasti mallasviski, maissiviski, ruisviski, sekoite tai mitä vain mielikuvitus antaa myötä, mutta että miten järjetön määrä niitä onkaan.

Sama asia pätee myös viineihin, shampanjaan, konjakkiin, vodkaan etc. Ja tässä ilmenee sitten se herkullinen puoli; löytyy myös ihmisiä jotka ovat maistelleet, testanneet ja lopullisesti arvioineet ne kaikki tuotteet. Ja vielä niin että he ovat pystyneet laittamaan kaikki paremmuus järjestykseen, ainakin oman makunsa mukaan. 

Tässä jo vähän varttuneessa iässä ollessani, minut valtaa kateus niitä ihmisiä kohtaan jotka ovat löytäneet maistelusta itselleen ammatin ja saaneet samalla julkisen hyväksynnän sille että voivat työn ohessa, ja sen seurauksena, ottaa välillä pienet hiprakat. Sillä vaikka kuinka viiniä sylkisi maistelu sessiossa ämpäriin, niin kyllä sitä aina vähän lorahtaa vatsaan saakka.

Niinpä minun täytyy vain tyytyä maistelemaan kotioloissa ja tietysti Sieppojen kanssa hyviä ja laadukkaita juomia.
Samalla voi unelmoida olevansa kriittinen maistelija, joka kiertää tislaamosta toiseen, pubista seuraavaan, kirjoittaa kaikista maistelluista viskeistä pienen arvostelun ja lopulta muutaman vuoden maistelun jälkeen palaa kotiinsa, kirjoittaa muistiinpanot puhtaaksi ja ojentaa ne mahdolliselle kustantajalle.

Tässä vaiheessa kustantaja lukee paperit läpi ja huomauttaa että tästähän puuttuu muutama uusi tislaamo. Pitäisikö nekin ja niiden tuotteet mainita arvosteluissa? Huokaisten kriitikko lähtee jatkamaan matkaa, onnistuu saamaan uusien tislaamoiden tuotteet arvosteltua ja kirja pääsee vihdoin pienen hionnan jälkeen painoon.

Kriitikko pääsee kotiinsa, tuijottaa viskipulloja joita on elämänsä aikana hankkinut ja päättää pitää tipattoman vuoden, ei siis pelkkää tammikuuta. Hän seuraa kiinnostuneena millaisen vastaanoton kirja saa lukijoilta, käy kirjakaupoissa antamassa omistuskirjoituksia ja on iloinen siitä kuinka tietoiseksi ihmiset ovat tulleet mallasviskin maailmasta.

Kunnes tapahtuu se mitä kriitikko on pelännyt, vietettyään kaksi kuukautta tipatonta, kustantaja soittaa ja haluaa tavata uuden kirjan merkeissä. Viskikirja on menestynyt niin hienosti että halutaan tehdä uusi viskikirja, kaikilla arvosteluilla ja koko maailman viskeistä. Kriitikko ensin kieltäytyy mutta suostuu lopulta, yhteisen hyvän vuoksi. Hän menee kotiin, sanoo vaimolleen/tyttöystävälleen lähtevänsä kiertämään maailman tislaamot ja nähdään noin kymmenen vuoden päästä, odotathan minua.......

Tässä vaiheessa unelmointini keskeytyy, huokaisen syvään ja opin arvostamaan omaa elämääni hiukan enemmän, pikkujouluja joita vietimme Sieppoporukalla joulukuun lopussa, tulevaa Robert Burns -päivän illallista Mikkelin Klubilla, niitä monia pieniä asioita jotka kylläkin saumattomasti liittyvät mallasviskiin.
Eli ystäviä, niitä joiden kanssa minä tämän intohimon jaan. Ja joita ilman tämä harrastus olisi kovin paljon köyhempi. Silti voi aina vähän unelmoida.....



tiistai 6. joulukuuta 2016

Viskisiepon elämästä

Mietin usein onko minusta tullut hiukan snobi, erityisesti mitä tulee viskistä puhetta. En tosin ole vielä niin snobi että jaksaisin besserwisser-tyyliin olla esittelemässä viskitietämystäni, joka on edelleen hyvin ohut. Mutta jotain lievää nenänvartta pitkin katselua on valitettavasti tullut käytökseeni.

Se ilmenee silloin kun jossain tavallisessa kaveriporukassa joku kertoo ottavansa hyvän viskihuikan. Hän hakee sen ja maistelee antaumuksella ja kertoo meille kaikille paikalla oleville kuinka mahtavan makuelämyksen hän on juuri saanut. Sitten hän kenties kertoo kuinka on aikoinaan aloittanut viskimaistelun ja lopuksi paljastaa juuri maisteneensa mahtavan makuista bourbonia (ei väliä merkillä).

Tässä vaiheessa minun sieppouteni nostaa päätään ja minulle tulee suunnaton tarve valistaa kuinka "väärässä" kaveri onkaan. Eihän nyt tavallinen bourbon vedä vertoja pitkään kypsytetylle mallastisleelle, jonka tuoksu, väri, maku, jälkimaku, aivoja ravisteleva suunnaton sinfonia voi aiheuttaa.
Hetkellisesti minulle tulee tunne kuinka vähän voi joku toinen ihminen tietää viskistä ja pitäisikö minun puritaanisesti valistaa kaikkia läsnäolevia mallasviskin taivaasta (tai helvetistä jos eksyy liian pitkälle).

Sitten taas muistan että mistäs minä itse sen viskinmaistelun aloitin? No bourbonista tietenkin! Luin nuorempana Jerry Cotton-lehtiä aivan liukuhihnalta ja mitäs Jerry, Phil ja vanha Neville joivatkaan? Bourbonia nimeltään Four Roses. Ja kun olin riittävän vanha pääsemään baariin, niin ensimmäisenä olin tietysti tuota viskiä tilaamassa ja juomassa.

Minulla on viharakkaus-suhde puritaaneihin (niin uskonnollisiin kuin kaikkiin muihinkin), he edustavat minulle kaikkea sitä mitä minä en ole ja mitä minä välillä olen. Tässä yhteydessä tarkoitan puritaaneilla niitä viski-ihmisiä jotka ovat henkeen ja vereen sitä mieltä, ettei skotlantilaisen kahdesti tislatun mallasviskin voittanutta ole. Ja kaikki muut jotka jotain muuta viskiä nauttivat ovat aina väärässä eikä heidän mielipiteillään ole väliä.

Juuri se tekee puritaanisista ihmisistä niin ihailtavia (minun mielipide). He ovat aina oikeassa, he elävät juuri siinä luulossa etteivät muut tiedä paremmasta, vaan vain heillä on avain onneen ja viskitaivaaseen. Sellainen ihminen minäkin haluan olla. Minulla pitää olla avain. Mutta voiko aina olla oikeassa?

Viskin suhteen ei, minun mielestäni. Loppujen lopuksi kyse on makuasioista. Valitettavasti vain aina löytyy niitä ihmisiä jotka katsovat oikeudekseen, ja mikä pahinta, pyhäksi velvollisuudekseen, valistaa muita viskin kuluttajia asiansa oikeudesta. Ja mikä pahinta, oman makuaistinsa täydellisestä virheettömyydestä. He ovat ihmisiä jotka tuhahtelevat ja naureskelevat kun joku kertoo pitävänsä Uuden Maailman viskien mausta. Minkä kuvan he siis itsestään antavat? No hemmetti, snobin.

Eli mihin siis pääsin? Minä olen snobi ja minä olen puritaani, mitä viskiin ilmeisesti tulee, mutta en halua olla. Mutta minulla on mahdollisuus valita. Otanko sen valistajan ja julistajan roolin ja samalla kerron lapsuudesta asti tuntemalleni ystävälle kuinka väärässä hän onkaan ollut, koko elämänsä ajan tai siis sen ajan kun on viskiä maistellut?
Vai ostanko jonkun hyvän mallasviskitisleen, tarjoan sen kaverilleni ja kerron kuinka mukavaa onkaan nähdä pitkästä aikaa?

Eli ehkä minulla ei vielä ole pelättävää, sen snobismin suhteen. ;)