maanantai 16. helmikuuta 2015

2015 vuosikokous

7-vuosikokous pidettiin kahdeksan Siepon voimin. Pohdimme mennyttä vuotta ja suunnittelimme tulevaa. Maisteltavana meillä oli Duncan Taylorin Balmenach  9yo, Edradour Caledonia 12yo ja Signatory vintagen Higland Park 16yo.

Kokouksen jälkeen nautimme tietenkin maittavan aterian, tälläkertaa nieriää.

Kimmo

torstai 12. helmikuuta 2015

Skotlanti 2015

Sieppoveljet Kimmo ja Ari ovat aloittaneet suunnittelun huhtikuun loppupuolella tapahtuvasta viikon Skotlannin reissusta.

Alustava suunnitelma,
- Aberdeen
- Inverness
- Orkney
- Wick
- Bonar Bridge
- Dufftown
- Aberdeen

perjantai 6. helmikuuta 2015

Uisge 2015

Tänä vuonna Uisge pidettiin 6. - 7.2, paikkana vanha tuttu ylioppilastalo. Mikkelin Viskisieppojen edustuskin oli paikalla ja vieläpä molempina päivinä.






Perjantaina oli väkeä ehkä jopa liikaakin. Oli hieman tunkua ja liikkumaan ei päässyt kuin hieman tönimällä. Lauantai oli selkeästi väljempää.

Siepot kävivät erinäisissä tastingeissa ja mieleen jäi erityisesti Battle of the isles. Martin ja Vicky vetivät hienon esityksen.

Tänäkin vuonna tilaisuus oli mahtava ja toivon mukaan myös ensi vuonna järjestäjät saavat tilaisuuden aikaiseksi. Ainakin kalenterissa on jo varaus ensi vuoden Uisgelle!

Kimmo