Olen aina suunnattoman hämmästynyt siitä, kuinka paljon maailmassa onkaan erilaisia viski tisleitä. On ne sitten puhtaasti mallasviski, maissiviski, ruisviski, sekoite tai mitä vain mielikuvitus antaa myötä, mutta että miten järjetön määrä niitä onkaan.
Sama asia pätee myös viineihin, shampanjaan, konjakkiin, vodkaan etc. Ja tässä ilmenee sitten se herkullinen puoli; löytyy myös ihmisiä jotka ovat maistelleet, testanneet ja lopullisesti arvioineet ne kaikki tuotteet. Ja vielä niin että he ovat pystyneet laittamaan kaikki paremmuus järjestykseen, ainakin oman makunsa mukaan.
Tässä jo vähän varttuneessa iässä ollessani, minut valtaa kateus niitä ihmisiä kohtaan jotka ovat löytäneet maistelusta itselleen ammatin ja saaneet samalla julkisen hyväksynnän sille että voivat työn ohessa, ja sen seurauksena, ottaa välillä pienet hiprakat. Sillä vaikka kuinka viiniä sylkisi maistelu sessiossa ämpäriin, niin kyllä sitä aina vähän lorahtaa vatsaan saakka.
Niinpä minun täytyy vain tyytyä maistelemaan kotioloissa ja tietysti Sieppojen kanssa hyviä ja laadukkaita juomia.
Samalla voi unelmoida olevansa kriittinen maistelija, joka kiertää tislaamosta toiseen, pubista seuraavaan, kirjoittaa kaikista maistelluista viskeistä pienen arvostelun ja lopulta muutaman vuoden maistelun jälkeen palaa kotiinsa, kirjoittaa muistiinpanot puhtaaksi ja ojentaa ne mahdolliselle kustantajalle.
Tässä vaiheessa kustantaja lukee paperit läpi ja huomauttaa että tästähän puuttuu muutama uusi tislaamo. Pitäisikö nekin ja niiden tuotteet mainita arvosteluissa? Huokaisten kriitikko lähtee jatkamaan matkaa, onnistuu saamaan uusien tislaamoiden tuotteet arvosteltua ja kirja pääsee vihdoin pienen hionnan jälkeen painoon.
Kriitikko pääsee kotiinsa, tuijottaa viskipulloja joita on elämänsä aikana hankkinut ja päättää pitää tipattoman vuoden, ei siis pelkkää tammikuuta. Hän seuraa kiinnostuneena millaisen vastaanoton kirja saa lukijoilta, käy kirjakaupoissa antamassa omistuskirjoituksia ja on iloinen siitä kuinka tietoiseksi ihmiset ovat tulleet mallasviskin maailmasta.
Kunnes tapahtuu se mitä kriitikko on pelännyt, vietettyään kaksi kuukautta tipatonta, kustantaja soittaa ja haluaa tavata uuden kirjan merkeissä. Viskikirja on menestynyt niin hienosti että halutaan tehdä uusi viskikirja, kaikilla arvosteluilla ja koko maailman viskeistä. Kriitikko ensin kieltäytyy mutta suostuu lopulta, yhteisen hyvän vuoksi. Hän menee kotiin, sanoo vaimolleen/tyttöystävälleen lähtevänsä kiertämään maailman tislaamot ja nähdään noin kymmenen vuoden päästä, odotathan minua.......
Tässä vaiheessa unelmointini keskeytyy, huokaisen syvään ja opin arvostamaan omaa elämääni hiukan enemmän, pikkujouluja joita vietimme Sieppoporukalla joulukuun lopussa, tulevaa Robert Burns -päivän illallista Mikkelin Klubilla, niitä monia pieniä asioita jotka kylläkin saumattomasti liittyvät mallasviskiin.
Eli ystäviä, niitä joiden kanssa minä tämän intohimon jaan. Ja joita ilman tämä harrastus olisi kovin paljon köyhempi. Silti voi aina vähän unelmoida.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti