Sitä kuulee välillä ihmisten miettivän, että mistä ihmeestä aloittaisi viskinmaistelun? Ollaan hiukan hämillään eikä tiedä keneltä kysyisi tai pelätään mitä tuo toinen mahdollisesti vastaa, jos vastaa ollenkaan. Tai sitten vain viskien ylenpalttinen määrä on niin hämäävä ettei osaa valita sitä ensimmäistä mistä alkaa vihdoin kirjoittaa muistiinpanoja. Koska se ensimmäinen on itseasiassa hyvin tärkeä.
Se on tärkeä siksi että siihen tulee myöhemmin palattua tai siihen tulee myöhemmin verrattua muita jälkeenpäin maisteltuja. Se on tärkeä siksi että siitä saattaa jäädä makunystyröihin se kirkas mielikuva mitä viskin tulisi olla. Puhun nyt tietenkin single malt -tuotteista.
Se on tärkeää siksi, koska jos kokemus on epämukava, huono tai muuten vain ala-arvoinen, saattaa aloitteleva viskinmaistaja päättää maistelunsa siihen ensimmäiseen.
Muistan aikoinaan erään paikallisen ravitsemusliikkeen jossa oli tarjolla erästä Islay'n saaren pullotetta, sitä kymmenvuotiasta. Itse pidin sen mausta ja suuntuntumasta ja ajattelin tarjota sitä myös ystävälleni, joka ei ollut tuotetta vielä maistanut. Hän ei ollut juurikaan maistellut viskejä, ja siinä minä tein virheen. Hän ei pitänyt siitä, ollenkaan.
Aiheutin hänelle sen mitä ei pitänyt, siis hän alkoi ajatella kaikkien single malt -viskien olevan samanlaisia. Vielä tänäkin päivänä hän muistaa muistuttaa minua siitä, toki nauttii hyvistä viskeistä nykyään, mutta hänelle jäi silti takaraivoon lievä "pelko" Islay'n tuotteita kohtaan, ja minä olen siihen syyllinen, tavallaan.
Mistä siis kannattaa aloittaa viskimaistelu? Puritaanisesti ajatellen jostain kevyestä Speyside -pullotteesta, jossa kukat ja hedelmät ovat sopusoinnussa, joka ei räjäytä kitalakea ja suuta (siis ei tynnyrivahvuinen) ja joka jättää suuhun miellyttävän loppumaun.
Vaiko sitten, irlantilaisesta? Minä tiedän teidän ajattelevan nyt, että kirjoittaja on nautiskellut liikaa uisgea. En ole, vaan minun mielipiteeni vain on että kun aloittaa single malt -viskien maistelun, niin se kannattaa aloittaa vihreän saaren single malt -viskeistä.
Kysymys kuuluu tietenkin miksi? Siinä minun nyt täytyy hiukan selventää tätä ajatuskulkua.
Pääsääntöisesti irlantilainen viski tislataan kolme kertaa, joka aiheuttaa (lievästi sanoen) keveitä, leppoisia ja hyvin helposti juotavia tuotteita. Niitä on siis helppo lähestyä koska niiden perimmäinen "vaikeusaste" on tavallaan hyvin helppo. Ja tässä on mielestäni pieni täky aloittelijalle, ne ovat helppoja ja nopeita juotavia, mutta että niistä löytäisi makuja vaatii keskittymistä ja makuaistin kehittymistä. Ja mikä parasta ne eivät ainakaan säikäytä aloittelevaa viskinmaistajaa.
Olemme useamman kerran kokouksissamme käsitelleet tätä aihetta, siis mistä aloittaa ja yleensä päädytty seuraaviin kriteereihin; kevyt, helposti lähestyttävä, ei tynnyrivahvuinen, suuntuntuma helppo mutta silti sellainen että syntyy selkeitä mielikuvia ( ja monien mielestä ei irlantilainen).
Tämä viimeinen on mielestäni se tärkein, viskin tulee synnyttää mielikuvia, herättää ajatuksia. Olkoon ne ajatukset sitten vaikka lohikäärmeitä ja ritareita tai kukkaketoja ja prinsessoja. Viski joka saa ajattelemaan, runoilemaan on aina uudelleen maistamisen arvoinen.
Eli mistä aloittaa, no vaikka irlantilaisesta tai sitten ei. Aloittamisen vaikeus itseasiassa johtaa siihen että myös lopettaminen on vaikeaa, uskokoon ken haluaa. Kunhan löytää sen mielikuvan jostain syvältä sisältään.
Minä palaan aina maistamaan, lähes joka kerta kun sitä hyllyssä on, erään Skye'n saarella sijaitsevan tislaamon tuotteita. Se ei ollut minun ensimmäinen viskini aikoinaan, mutta aika lähellä sitä. Ja se tisle tuottaa minulle edelleen mielikuvia, joskus hyvin harmaita, joskus sinisiä taivaita, suolaista merta, kivisiä rantoja, purjelaivoja. Ja kun sitä riittävän monta kertaa maistaa niin kyllä sieltä vastaan tulee pari lohikäärmettä ja ritari pelastamassa prinsessaa.
Ja kun siihen pääsee niin loppu onkin helppoa.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti