tiistai 9. toukokuuta 2017

Viskisieppona metsän keskellä

Uisge on siitä mukava aine että se ajaa välillä metsään. En nyt tarkoita aineen väärin käyttöä tässä tilanteessa, vaan mukavaa yhdessä oloa metsän keskellä, pientä purtavaa ja tietysti tisleitä jos minkälaisia.

Näin kävi meillekin viime sunnuntaina, että metsään mentiin ja toiset pääsivät sieltä ajoissa pois, toiset vähän myöhemmin, eikä kukaan ilmeisesti ole sinne jäänyt.

Suomalaisen metsän siimeksessä viski avautuu aivan eri tavalla kuin ravintolassa. Maut ja tuoksut tuntuvat voimakkaammin ja erottaa sellaisia pieniä eroja tisleissä, joita ei muuten välttämättä huomaisi lainkaan. Tosin silläkin on vaikutusta että voi olla "hiukan" rennommin, ei tarvitse pelätä vieraiden ihmisten tuijotusta tai sitä että ravintolan tarjoilija pyörittelee päätään ja huokailee Sieppoparven väittelyä siitä on maussa nahkaa vai pahkaa.

Metsän ajatellaan olevan suomalaisille pyhä paikka, paikka jossa on käyty uhraamassa, pyytämässä apua perheelle tai suvulle, viety jälkikasvu esiteltäväksi tai nimettäväksi metsän Tapion eteen. Metsää on myös pelätty, siellä asuvien peikkojen, haltioiden ja tonttujen vuoksi.

Metsä on edelleen, ainakin minulle, sellainen paikka. On uskomaton tunne istua hiljaa aloillaan kuusen juurella, kuunnella ääniä (tai välillä sitä äänettömyyttä), puiden havinaa, lintujen laulua ja sitä kun palokärki päräyttää soinnin kelon kupeesta. Tuntee oman pienuutensa luonnon keskellä ja samalla ehkä ymmärtää kuinka ainutlaatuinen koskematon suomalainen metsämaisema voi olla. Ja siinä samalla aukaisee hiljalleen reppunsa, kaivaa pullon hyvää saaristolaisuisgea tai miksei jotain muuta, mistä itse kukin pitää. Maistaa, hengittää, tuntee elävänsä. Eikä välttämättä edes pieni sade haittaa yhtään.

Ja kun siihen hetkeen pääsee sisälle, niin kaikki muu tavallaan menettää merkityksensä. Sitä voi törmätä tonttuun tai pariin (minä törmäsin sunnuntaina, istui kuusen alla viskilasi kädessä, hämmentävää....) tai sitten ei tapaa ketään. Eikä sekään haittaa, pääasia on siinä että oma pää saa luvan rentoutua, poissa kaikesta kiireestä ja huolista, ne saavat luvan odottaa kotona tai töissä.

Suosittelen kaikille pientä metsäretkeilyä, on sitten uisgea mukana tai ei, mutta se auttaa kummasti arjen jaksamisessa. Eihän sitä tiedä vaikka siellä tulisi sieppo vastaan, siltä voi aina kysyä neuvoa..... Sieppo vastaa aina, loppu jää kysyjän arvioitavaksi mitä tuli kysyttyä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti